
Suomessa leimailumessujen synty on hieman omalaatuinen. Yleensä messut ovat myyjien järjestämä myynninedistämistapahtuma, mutta Suomessa Leimailutaivas syntyi nimenomaan harrastajien toimesta. Päätin syksyllä vuonna 2008 leimailuystävänsä kannustamana ja avustuksella, että nyt on aika panna tuulemaan.
Messujen tarkotus on nähdä kasvot nettikauppojemme takaa ja tavata muita alan harrastajia hukkumatta isoille kädentaitomessuille. Helmiplaneetta syntyi tähän rinnalle kolmansien messujen kohdalla, koska suurin osa askartelijoista tykkää kaikesta kauniista ja näin ollen korut ovat ikään kuin sopiva jatkumo. Rakkaudesta leimailuun ja koruiluun, järjestetään tapahtuma uudelleen ja messuista on tullut jo perinne.
Ensimmäinen Leimailutaivas järjestettiin 15.3.2009 Kurkimäessä, Helsingissä ja toinen 6.2.2010 Länsimäessä, Vantaalla.
Kolmas Leimailutaivas ja ensimmäinen Helmiplaneetta 4.9.2010 Masalassa, Kirkkonummella
Tästä eteenpäin messut olivat 5.2.2011 ja 17.9.2011 edelleen Masalassa, Kirkkonummella